Syksyn kaksi voimaa part1 - NIHM:in rottakansa

Muistatteko ajan kun minä osasin ottaa joukoistani kuvia? Itse alan pikku hiljaa unohtamaan sen ajan kun tuolla minun digikamerallani sai yhtään minkäännäköisiä kuvia. Vaikka miten sitä räpsisi ei tunnu yhtään paremmaksi menevän laatu kun tarkennus menee ruohonkorsiin tai ihan johonkin muuhun kuin itse nappulaan.

Mutta mutta, voisi sitä taas vaihteeksi tulla laittamaan tännekin näitä kuvia. Olisin mielelläni aikaisemmin saapunut paikalle, mutta valaistus on ollut suurena ongelmana viimeisien päivien aikana. Joko on ollut pitkät päivät syypäinä tai sitten oma säheltämisenhalu valoisina päivinä, ei ole oikein tätä päivää lukuunottamatta voinut hyödyntää tuota kaunista keltaista palluraa taivaalla. Kodin tarjoamia lamppujakaan ei oikein kehtaa käyttää, koska tuppaavat antamaan keltaista sävyä ympärilleen.

Syksyn aikana on nyt tullut maalattua kahta eri armeijaa pääsääntöisesti. Empieä ja Skaveneita. Molemmat hassuja armeijoita, joihin minulla on kauniit kokoonpanot ja/tai ukkelit. On se aina vain niin hienoa nostaa rottakansani pöydälle ja kuunnella vastapuolen ihmettelyä kun ei löydy Ld10 Stubborn Slavebokseja, weapon tiimejä, aboja tai Lv4 velhoakaan. Empiren puolella puolestaan loistaa vaihtoehtofikut, joita tuskin kovin moni koko maailmassa käyttää Empirenä.

Olisi se hienoa, jos joskus minulla olisi kokonaan maalatut armeijat näihin kahteen. Siitä tulee niin hyvä mieli sitten jonain kauniina päivänä kun voi sanoa omistavansa kokonaanmaalatun armeijan, jonka pelaamisesta pidän ja jota vastaan myös se vastapuolen osaamaton n0b0 tykkää pelata.

Kokonaanmaalatulla ja valmiiksi maalatulla on kuitenkin pienoinen ero toisiinsa. Minusta Lucas joskus sanoi hyvin elokuvista: "Ne eivät ole koskaan valmiita vaan pelkästään unohdettuja.", kun meni muokkailemaan turhaan Star Warssejaan. Elokuvien kohdalla en ole yhtään samaa mieltä miekkosen kanssa, mutta mitä fikuihin tulee, on kyllä pakko sanoa, että words of wisdom right there.

Jo pelkästään kun maalaa säännöllisesti päivittäin kauniita nappuloitaan, oppii uusia temppuja ja niksejä käyttää sitä pensseliä. Taidot kehittyvät eri tekniikoissa ja kaikki vain näyttää niin paremmalta kuin vuosi sitten, jonka vuoksi armeija voi hyvinkin lopulta näyttää hyvin eritasoiselta maalauksen laadun suhteen. Aina löytyy parannettavaa, muokattavaa ja lisättävää.

Mitä kuitenkin tulee omiin nappuloihini, ne ovat kirjaimellisesti unohdettuja, syrjään työnnettyjä. Mainitsinkin tässä jo joskus aikaisemmin, että minulla on rautoja tulessa pajassani yllin kyllin yhdelle miehelle, ehkä kolmellekin. Mene ja tiedä. Jokaista peliä en kuitenkaan jaksa samalla armeijalla, samalla listalla ja samoilla tempuilla pelata, jonka vuoksi ainakin itse näen asian niin, että perusvärit paikalleen kun saa yhdelle nappulalle, on parempi siirtyä seuraavan kimppuun saadakseen nopeasti yksikkönsä maaleihin. Siinä ajassa missä hailaittaan, blendaan, shadetan, basetan, drybrushaan ja mitä muita tekniikoita ja ylimääräisiä asioita tähän laittaiaisinkaan vielä, kerkeän laittamaan perusvärit n+1:lle jätkälle.

Pitemmittä puheitta siis voisin aloittaa Skaveneideni esittämisellä, jonka kohdalla silmäni itkevät verta.

Ei nämä minusta maalaukseltaan niin rumia ole. Värit ovat paikoillaan ja itse tulen tykkäämään kalpeasta albiinoihosta ja purppuraksi muuttuvia punaisia vaatteita. Miksi kuitenkin silmäni itkevät verta on fikupulasta johtuva unit hillereiden käyttäminen.

Kun jätät Skaven armeijasta kaiken perus ylikalliin paskan sisällyttämisen, abojen, weapon tiimien jne, huomaat käsiesi ulottuvilla olevan paljon ylimääräisiä pisteitä tuhlattavaksi, mutta vain niin vähän eri yksiköitä mitä voisit oikeasti ottaa sekaan.

Koska oikeat ja viralliset fikut tietyille yksiköille mm. Jezzaileille on niin kalliita, jopa käytettynäkin, tunnen itseni velvoitetuksi tekemään ne jollain toisella konstilla kuin euroja lompakostani esiin ottamalla kaupan kassalla.

Sama koskee myös periaatteessa ihan näitä halpoja clanrottiakin. Niitä tuntuu olevan ihan tarpeeksi yhden miehen armeijaan, jonka vuoksi en oikein ilahdu ajatuksesta ostaa niitä enää yhtään enempää, ainakaan paljoa. Tästä johtuen tekee mieleni hyvin paljon etsiä tiettyjä säästökeinoja, joilla voin saada ylimääräiseksi muutamia yksilöitä, joista voin myöhemmin sitten tehdä joitain muita veijareita kuin kilpi ja keihäs kädessä kohti kuolemaansa juoksevia rottia.

Valitettavasti Stormverminit eivät pääse tähän päivitykseen vielä, koska joululahjoiksi menevät dioraamani ovat vieneet paremmin kuin hyvin päivän fikuinnostani. Pitäisi jossain välissä jaksaa maalata ne kolme viimeistä kaveria loppuun, niin niitäkin olisi sitten se 20 yksikkö maaleissa.

Fluffia ei ole NIHM:in rotille vielä yhtään lausetta kirjoitettu, mutta perusidea on tiedossa. Niin ja kyllä, Secret of the NIHM on mainio animaatio. Katsokaa ihmeessä.

Seuraavalla kerralla sitten ihastellaan Alteralaisia, lumottua kansaa, joiden kohdalla löytyy jopa kaksi fluffia, joista pitäisi valita, kumpaa lähden paisuttamaan suuremmaksi.

Esikoiseni

Minä niin pidän siitä, että teen asioita silloin kuin olin luvannut. Eikös minun pitänyt esitellä tekemisiäni viikonlopun aikana?

Koska minulla on niin paljon turhia miniatyyrejä kaapit täynnä, joille en keksi parempaakaan tekemistä, eräänä päivänä vastaani saapui ajatus, että alkaisin tekemään dioraamoja. Ropeconissa olin nähnyt moisia tekeleitä vitriinin toisella puolella ja sieltä mukanani olin tuonut tänne iki-ihanaan Poriin roppakaupalla ajatusta ja intoa.

Muutaman viikon mähkittyäni ja ajatusta sulateltuani, päätin sitten ryhtyä tuumasta toimeen ja yllättäen samoihin aikoihin olin opettamassa eräälle rakkaalle ystävälleni shakin pelaamisentaitoja. Mistään mitään tietävä pelaaja otti oppia aina silloin tällöin ja osoitettuaan kiinnostuksensa, lähti minulla syttymään halu antaa hänelle valmistujaislahjaksi lauta. Mutta tämä lauta tulisi olemaan ihan jotain muuta.

Pitkän aikaa pyörittelin käsissäni lukuisia eri otuksia, mitä voisin laittaa laudalleni. Kaikenmaailman omituisia päähänpistoja ilmestyi mieleeni kun lopulta laitoin jalat maahan ja päätin olla laittamatta sekaan mitään Bolt throwereita ja kotkia. Olisihan sellainen toki hieno lauta, mutta kun ajattelee, että toisen puolen nappuloiden arvo on siellä sadan euron suunnalla, on pakko epäillä omaa mielenterveyttään. 

Niiden ukkeleiden rahallinen arvo ei ole kuitenkaan se, mihin haluan pyrkiä tämän kanssa. Eräänä iltana saamani Master Plan oli panostaa siihen näkymättömään arvoon ukkeleissa. Harvinaisuuteen ja keräilyarvoon. Sehän tekee paljon mieluisamman lahjan laudastani, jos sillä on historiallista ja suurta tunnearvoa kauan peliä pelanneiden silmissä. Tai näin ainakin minun mielestäni. 

Työtunteja tässä kyllä vierähti useampi kappale. Itse nappulat eivät yksinään vieneet paljoa aikaa kun päätin heti alusta saakka armahtavani itseäni ja käyttää dippiä apunani. Ihan vain jo senkin takia, että näitä kauniita ja harvinaisia keräilyharvinaisuuksiani tultaisiin koskettelemaan sormilla, jotka ovat olleet ties missä, jonka vuoksi ylimääräinen suojaava kerros olisi suotavaa saada jokaisen soturin päälle. Dippiä parempaa suojakerrosta en satu tietämään.

Dippiä tai ei, ei kyseessä ollut kuitenkaan yhtään sen hitaampi urakka. Laudan pinta-alaksi tuli 90cm(2), ehkä näin jälkiviisaana liian iso tuli kyhättyä, niin pelkästään hiekan maalaamiseen meni oma ikuisuudensa. En koskaan katsonut kelloa kuinka kauan minulla minkäkin kanssa kestikään, mutta jos arvioidaan yhden nappulan maalaamisen ajaksi 20min, tulee siitäkin kuitenkin pelottavan iso luku kun otetaan huomioon, että kyseisiä sotureita on pöydällä 32 kappaletta. Arviona kuitenkin sanoisin, että 20 työtunnin paikkeilla on lopullinen summa eikä kaduta yksikään sekuntti.

Se minua kuitenkin kaduttaa, että lauta menetti merkityksensä noin keskivaiheilla työtä olosuhteiden muuttuessa radikaalisti. Koskaan en ole saanut tilaisuutta antaa lahjaani tarkoitetulle omistajalle ja nykyään lautani lojuu toimeettomana  huoneessani odottamassa hetkeä, jolloin siihen puhalletaan uudestaan elämää.

Varmaa on kuitenkin se, että tämän kanssa ei tulla yhtään peliä pelaamaan. Neitsytpeli pitää tulla oikean omistajan seurassa ja sitä aikaa odotellessa tämä saakoon muistuttaa minua niistä hyvistä ajoista elokuun loppuvaiheilla, jolloin auringon alla oli vielä hyvä olla.

Rentouttava kesäloma

En ole koskaan pitänyt itseäni järin ahkerana maalaajana. Milloinkaan en ole ollut kykeneväinen sanomaan, että armeijani olisi muutaman kuukauden päästä valmiina maalattuna yleisimmillä listakokoonpanoillani, joilla lähden maailmalle sotimaan. Maalaan sitä ja tätä tuosta ja tästä yksiköstä. Yksi tyyppi kerrallaan kunnes eteeni maalauspöydällä ilmestyy uusi yksikkö uusine miehineensä.

Monet armeijani pysyvät samoissa tilanteissa armeijakirjojen uusiutuessa ja minun kokoonpanon tuhoutuessa, jonka vuoksi en ole koskaan ollut kovinkaan halukas lähtemään pitämään tälläisiä blogeja. Sitä haluaisi näyttää ihmisille valmiita töitä ainaisten WIP-kuvien sijaan. Sitä haluaisi näyttää maalaamiansa yksiköitä eikä vain muutamaa sankaria sieltä. Sitä halauaisi näyttää hienoja ryhmäkuvia valmistuvasta armeijasta. Sitä haluasi näyttää kuvia mistä tahansa tekeleestään, kuhan se vain olisi valmis.

Ei ole varmaan olemassakaan miniatyyriharrastajaa, jolla olisi vain yksi rauta kuumana odottamassa iloista seppäänsä. Minun pienessä rakkaassa pajassani on monia rautoja odottamassa takojaansa. Monia armeijoita, keskeneräisiä monella eri tapaa. Jotkut ovat muovin harmaita, jotkut vaihtoehtoisista tehdyt fikut ovat väärillä baseilla seisomassa, jotkut ovat odottamassa lisävahvistuksia ja toiset taas eivät toimi mitenkään tässä uudessa skenessä, joka on valoittanut kaikki tämän maailman kolkat.

Useat projektit, useat miniatyyrit, jotka odottavat innokasta maalaajansa. Joskus sitä vain katselee sitä urakkansa määrää, jonka itselleen on luonut ja vain huokaisee. Huokauksen lyhyyttä ei yhtään auttanut sekään, että pelasin kesän ja alkusyksyn aikana Porin Fantasy Battle liigassa tätä peliä, josta muinoin pidin todella paljon. Mutta nyt, nyt 8th:n aikana, vihaan sitä sydämeni pohjasta. Kysyin itseltäni, mitä mää täällä oikeasti teen? Näytä ukkeleita maalattiin lähinnä sen vuoksi, että ne saadaan nostaa pelipöydälle joskus ylpeänä, mutta kun sekään ei maita enää, miksi vaivautua?

Tätä blogiani aloittaessani kuvittelin, että jossain vaiheessa eteeni astuu kuiva kausi, jolloin pensselini ei kostuisi maalista pitkään aikaan. En kuitenkaan osannut kuvitella, että se tapahtuisi ihan näinkin alussa. Olisinhan minä edes voinut näyttää, että kynäni on miekkaani ja pensseliäni terävämpi ja tehdä muutaman taisteluraportinkin, mutta nämäkin asiat joutuivat huokaukseni armoille.

Kuiva kausi on kuitenkin vain tavallinen kausi vuoden aikana ja kuten kaikki sitä edeltäneetkin, myös tämäkin koki joskus loppunsa. Pitkän aikaa ajattelin, että voisi sitä elvyyttää tätä blogiaan, tätä pientä harrastukseni kokoelma-albumiani netissä, mutta jätin sen kuitenkin vain seuraavalle viikolle aina. Osittain siitä syystä, että katsoin muusani paikoillaan pysymistä, kuinka kauan minulla kestää innokkuutta. Monen kuukauden hiljaiselon jälkeen olisi mukavaa palata jälleen kerran tänne uusien töiden kanssa, mutta vain, jos niitä on jatkossakin näytettäväksi.

Ja onhan näitä töitä nyt näytettäväksi jonkun verran. Niin armeijani sotureiden parissa kuin yksittäistenkin taideteoksien, dioraamojen kannalta. Kuivan kauden jälkeen muusani palasi luokseni eheämpänä kuin koskaan aikaisemmin ja paljon on saatu sen jälkeen aikaiseksi. Toivottavasti viikonlopun aikana saamme tänne ihasteltavaksi joitain näistä tekeleistäni, mutta näin alkupalaksi muutaman päivä sitten otettu kuva tämän hetkisestä työstäni, jonka otin vain sneak peakiksi eräälle ystävälleni.